tiistai 10. tammikuuta 2017

Kirjastoturismi

Kirjastot ovat mainioita paikkoja. Erityisen hyvä tilanne on meillä kirjastomiehillä ja -naisilla, jotka saamme olla kirjastoissa kaiket päivät työn puolesta. Joskus olisi kuitenkin kivaa käydä kirjastossa asiakkaan roolissa. Omalla työpaikalla se ei oikein onnistu.

Onneksi: asiakaslarppaaminen onnistuu lomamatkaillessa. Vieraalla paikkakunnalla ei tietysti ihan samalla lailla pysty hyödyntämään kirjaston palveluja kuin omassa lähikirjastossa, mutta kyllä siitä asiakaskokemuksesta saa pienen aavistuksen.

Tässä kirjastossa en päässyt nettikoneelle, ennen kuin hain passini majapaikasta. Onneksi Invernessin keskustassa ei ollut pitkä matka minnekään.
Tästä kuvasta puuttuu pönöttävä kirjastomies.
Väistämättä, vaikka kuinka on lomalla, turistikäynneillä tulee tarkasteltua kirjastoja myös ammatillisin silmin. Mikä luokitusjärjestelmä, minkälainen esillepano, minkälaiset tarrat ja viivakoodit...

Hämmentävin huomio oli kuitenkin se, kuinka universaalin samannäköisiä kirjastoihmiset ovat maasta riippumatta. Voi sitä kotoisaa villatakkien ja sandaalien suhinaa!

Vuosien varrella on tullut käytyä turistina aika monessa kirjastossa. Kamera kun on aina mukana, niin toki selfieitäkin on tullut otettua. Kuvia on jo sen verran, että niistä tuli ihan mukava pieni Facebook-kuva-albumi. Toivon mukaan kuvia karttuu vielä paljon lisää.

PS. Kirjastoturismiin kannustavat luonnollisesti myös (yleensä ilmaiset) wc-tilat. Niksi-Pirkka-kelvollinen vinkki kaikille kaupunkimatkailijoille! Vessoistakin voi ottaa kuvia, mutta se on toinen juttu.